Tiedon saatuansa siitä, että puute latinalais-suomalaisesta sanakirjasta kouluissamme wähitellen oli käynyt niin suureksi, että se opetusta haittasi, päätti Suomalaisen Kirjallisuuden Seura menneenä kewäänä wiipymättä uudestaan painattaa kustantamansa w. 1864 ilmestyneen senlaisen teoksen. Erinäiset syyt, warsinkin ajan lyhyys — sillä painatus oli, jos mahdollista, ensi lukukauden aluksi perille saatettawa — ja se asianlaita, että paraillaan toimitetaan toista, lisättyä ja parannettua, kuitenkin wasta useamman wuoden perästä walmistuwaa latinalais-suomalaisen sanakirjan laitosta, owat tehneet, ett’ei juuri minkäänlaisiin mainittawiin muutoksiin ja korjauksiin tällä kertaa ole ryhdytty, waikka se monestakin paikasta olisi kyllä hywään tarpeen ollut. On waan jokunen suomenkielinen merkitys-sana pitkin matkaa toiseen waihdettu, esm. “osake” osastoon, “teeskeliä” näytteliään, “ääntelö” äänestykseen jms. Mitä wähän epätasaisuutta tästä niinkuin muutamista muistakin kohdin hawaitaan, annettanee suosiollisesti anteeksi.

Korrehtuurin-luku oli Kirjallisuuden Seuran onni saada uskoa taatulle työntekijällensä herra pankin-kirjanpitäjälle W. Tawastjernalle, joka nyt, niinkuin ainakin, on tärkeän, mutta wawalloisen tehtävänsä erinomaisella tunnolisuudella suorittanut.

Ensimmäisen painoksen alkulauseesta on seuraawa ote tässä tarpeellinen:
“Käytetyistä lyhennyksistä muutamat owat tarkemmin tähdellepantawat. — Werr. = werrannollisesti, werrannon omaisella tawalla. Werranto tässä osottaa yleisen käsityksen erityisesti eli omituisesti rajoittamista. Näin werranto wastaa Metaphoraa osasksi, Metonymiaa ja Synekdohetta*. Kuw. =kuwainnollisesti, kuwannon omaisella tawalla. Kuwanto tässä osottaa ruumiillisen käsityksen hengelliseksi muuttamista. Esim. globus = multitudo, arma = bellum, mucro = gladius owat werrantoja, mutta calor = amor n kuwanto, koska kolmesta ensimmäisestä sanasta ruumiillinen merkitys ainoasti erityisesti muodostuu, waan wiimeisestä kokonaan hengelliselle alalle siirtyy. — Run. = runoteoksista, runoiliain käsi-aloista, aina latinaisten sanain tai puheenpartten jälkeen, olkoot nuot sanat tai puheenparret erittäin selwitettyinä taikka ei. Näistä tapauksista lyhennys run. siis tarkoittaa Horatiuksen, Obidiuksen, Wirgiliuksen jne. kirjatuotteita, Ciceron Uratusta jms. Muualla lyhennys run. = runokielessä, runon omaisessa laulukeinossa, melkein yksistänsä runoilioista. Esim. siccus … gleabe (kosteettomat), run. (= runoteoksissa); serius … verba, run. (= runoteoksissa); secundus … run. (=runokielessä): vela; sonipes … run. (= runokielessä). Sananlaskullisista puheenparsista yleensä ei ole katsottu tarpeelliseksi eroittaa, mistä ruonteoksista ilmauntuwat. —

Miten yhdistettyjen sanojen suhteen ylimalkain on menetelty, yhdellä esimerkillä näytettäköön. Kirjassa seisoo: aggero, kantaa luoksi, tuoda, wiedä, saattaa luoksi, jhnkin. Tämä ymmärretään näin: kantaa luoksi, tuoda luoksi, jhnkin, wiedä luoksi, jhnkin, saattaa luoksi, jhnkin. Samoin kun yhdistettyjen, on lyhyyden wuoksi monen muunkin sanan tehty.

Helsingissä Elokuulla 1884.

F. W. Rothsten

(teoksen alkulause)

*Synekdokee: s. puhekuvio, jossa kokonainen ilmaistaan osallaan tai yleinen, epämääräinen asia yksityisellä, määräisellä.

Teoksen nimi: Latinalais-Suomalainen Sanakirja koulujen tarpeeksi
Tekijä(t): Rothsten, Frans Wilhelm (1833–1900)
Jälkipainoksen toimittaja: Hesselman, Bengt
Jälkipainoksen kustantaja: Längmanska Kulturfonden (Ruotsi)
Paino: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino
Vuosi: 1864 (1884)
Painos: 2
Luokka: Sanakirjat: latina
Kielet: latina-suomi
Sivumäärä: 832