Tuollainen käännöslaina olisi ollut mahdottomuus, etenkin vanhan kirjasuomen aikaan.

Eriskummallinen nimi sudenkorento (sudencorendo) mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisesti Daniel Jusleniuksen sanakirjassa vuonna 1745. Kyseessä on siis ainakin kirjakielessä uudehko sana, jossa ”korento” on deskriptiivinen, eläimen korsimaisesta muodosta johdettu. Korento-sanalla on runsaasti vastineita lähisukukielissämme, kuten inkeroisen korenta ja viron kõrend, korendus eli tanko, riuku.

Ennen nykysuomea muodostetut kasvi- ja eläinlajien nimet lainautuivat harvoin muualta kuin suomen sukukielistä tai ruotsista.

Vaihtoehtoisesti sudenkorento olisi ehkä voinut olla traakikärpänen. Traaki on ollut lohikäärmeen rinnakkaisnimitys 1600-luvulta alkaen ja käytössä vieläkin mm. kasvin nimessä traakkipuu. Nimi olisi vaatinut kuitenkin esimerkiksi sen, että sudenkorennon ruotsinkielinen nimi olisi viitannut traakiin eli lohikäärmeeseen. Traakkipuu taas on ruotsiksi dracena, josta se lainautuu meille varsin hyvin.

En ole vielä tutkinut mikä oli sudenkorennon nimitys ennen Jusleniuksen aikaa, mutta luultavasti ajalle tyypillisesti lajilla oli useita nimityksiä eri murrealueilla.

Viroksi sudenkorento taas on kiil, jonka johdos tunnetaan myös suomen kielessä: kiiliäinen, mutta sana tarkoittaa saivartajaa tai nautapaarmaa.

Aiemmin päädyin sudenkorennon nimeen liittyen pohdinnassani siihen, että koska sudenkorento on esimerkiksi vatjan kielessä suõkõrõ ja vepsässä vežikorend, en pitänyt mahdottomana sitä, että nimen alkuosa olisi alkujaan tarkoittanut suota: esimerkiksi Sastamalan Suodenniemen alkuosa suoden on erään tulkinnan (Ojansuu, Virtaranta) mukaan muodostettu sanasta suo, josta murresanat suoden, vrt. maa, maaren/maaden. Suo- tai suoden olisi sitten yleiskielistetty muotoon suden. Suokorento on ollut käytössä myös murteissa.

Kielitieteilijä Kaisa Häkkinen kertoi kuitenkin minulle, että “äännehistoriallisesti alkuosaa suden-, suven- yms. ei voi selittää suo-sanasta syntyneeksi lyhyen u:n takia. Siinä paikalla pitäisi olla joko diftongi tai pitkä oo. Sellaiset monikon genetiivit kuin sooden tai suoden ovat kyllä todellisia muotoja sekä murteissa että vanhassa kirjakielessä. Siitä on kiistelty, onko sudenkorento-sanan alkuosa susi- vai suvi-sanan genetiivi, mutta enemmän kannatusta on susi-vaihtoehdolla. Se on äänteellisesti ongelmaton ja siinä mielessä uskottava, että saman otuksen muissa nimissä on viittauksia pelottaviin olentoihin (käärmeenkorento, pirunkorento, ruotsiksi trollslända).”