KOLUMNI
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma arvioi kolumnissaan Päättäjien salakieli hämärtää tosiasioita (HS 12.2.2026) julkisessa keskustelussa esiintyvää puhetapaa ja sanastoa. Esimerkkeinä on ilmaisuja, jotka mahdollisesti pyrkivät peittämään esitettävän viestin kielteisen sanoman. Julkisten palveluiden leikkaamisen yhteydessä puhutaan usein sopeuttamisesta ja priorisoinnista. Palvelujen lakkauttaminen johtuu tehostamisesta ja henkilöstön irtisanominen taas henkilöstöjärjestelyistä, jotka toteutuvat yhteistoimintaneuvottelujen kautta.
Valtiotieteiden tohtori Juhani Kivelä jatkaa aihetta Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla (HS 18.2.2026). Hän yhdistää päättäjien kielen järjestelmälliseen suomen kielen vieroksumiseen, josta kertoo lähes täydellinen suomen kielen katoaminen väitöskirjoista. Erityisesti Kivelä kiinnittyy sanaan resilienssi. Hänen mukaansa Hallinnon ja kuntatutkimuksen tiedepäivien keskustelupaneelissa kahdeksasta resilienssitutkijasta kukaan ei osannut selkeästi määritellä, mitä resilienssi täsmälleen suomeksi tarkoittaa. Kivelä huomioi myös Euroopan historian professorin Laura Kolben esseen Olen suomalainen – niin minulle on opetettu (HS 25.1.2026), jossa Kolbe pitää resilienssiä yhteisömme kestokykynä. Resilienssipuheen Kivelä toteaa olevan laajentunut kokonaisturvallisuuden hallintakäsitteestä koko yhteiskuntamme selviytymisen haasteista ohjaavaksi yleiskäsitteksi.
Kivelä ehdottaa kirjoituksensa päätteeksi, että Kotimaisten kielten keskus (Kotus) ottaisi tehtäväkseen keksiä resilienssille suomenkielinen vastine siten, että ”Pihtipuhtaan mummokin ymmärtää, mistä asiassa on kyse”.
Kielitoimiston sanakirja on kyllä huomioinut verkkoversiossaan resilienssin, ja määrittelee sen kykynä ”pysyä toimintakykyisenä vaikeissa muutostilanteissa ja palautua niistä.” Sana on siinä määrin uusi, että kirjan vuonna 2006 julkaistussa painoksessa sitä ei esiinny. Lähimpänä lienee asultaan ja merkitykseltään likeinen, etenkin lääketieteen ja biologian sanastossa esiintyvä resistenssi, joka tarkoittaa mm. kykyä vastustaa sairautta.
Resilienssi näyttää tulleen suomen viimeaikaiseen kirjoitettuun kieleen vuoden 2010 vaiheilla. Kirjoituksessa Villi metsä on yhtä vaihtelua (HS 24.3.2009) Helsingin yliopiston metsäekologian laitoksen dosentti Timo Kuuluvainen toteaa, että ”Pitkän ajan kuluessa monimuotoisuuden väheneminen voi uhata ekosysteemin kykyä toipua häiriöistä.” ”Tämä palautumiskyky, resilienssi, on juuri nyt iso kysymys.”
Kirjoittaja ja kriitikko Matti Mäkelä mainitsee (HS 4.5.2011) resilienssin yhteiskunnallisessa kontekstissa: ”Ruotsissa ei ole noudatettu samaa resilienssiä. Siellä munat on pantu yhteen koriin, kun Pohjois-Ruotsi on lähes stalinistisella politiikalla tyhjennetty. Suomen eteläkärjen pohjoispuolella asuu enää miljoona ihmistä.”
Toimittajan kirjoituksessa resilienssistä puhutaan viimeistään Maria Viljasen artikkelissa Ikäihmisten omaehtoista toimintaa on syytä tukea: ”Tutkimusten mukaan oma koettu terveydentila on se, jonka koetaan kantavan elämässä. Resilienssi eli psyykkinen kimmoisuus, joustavuus, kyky palautua vaikeista ja stressaavista tilanteista, on merkittävä elämää ylläpitävä voima.” (HS 23.8.2013)
Resilienssin ensiesiintymä suomen kielessä ei kuitenkaan ole 2000-luvulla. Sana on mainittu satunnaisesti jo 1930-luvulla. Teknillinen aikakauslehti 11/1931 kirjoittaa, että ”Resilienssi eli se työmäärä, jonka koekappale ottaa itseensä iskukokeessa murtumisen hetkellä, on puuhun nähden mitä tärkein ominaisuus. Se on samalla käytännöllinen yhteenveto eri lujuuksista. Sen arvo mittayksikköä kohden esitetään kaavalla.”
Etenkin Mäkelän kirjoituksesta on huomoitava joitakin seikkoja. Resilienssin käsittely yksittäisenä sanana on jossain määrin ongelmallista. Resilienssi on näet nykykäytössä tyypillinen uudissana, joka on yleistynyt ensin englanninkielisessä ympäristössä, ja kulkeutunut sieltä nopeasti muihin kieliin. Sana resilienssi on pieni osa laajaa ja vaikeasti pysäytettävää ilmiöiden ja sanojen yhdistelmän leviämistä. Vastaavia lainoja on nykykielessä lukuisia, ja niiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Näiden sanojen käytön taustalla on yleensä se, että käsiteltävälle ilmiölle ei ole löydettävissä omakielistä vastinetta. Viron kieleen resilienssi ei toisaalta kuitenkaan ole näyttänyt päätyvän. Sana kääntynee siellä muotoon elastsus, suomeksi kimmoisuus tai elastisuus.
Kielitoimiston tehtävänä ei ole kehittää uusia sanoja, eikä se myöskään voi päättää siitä, miten sanoja käytetään. Kielitoimisto seuraa ja dokumentoi kielen kehittymistä, ja tarvittaessa tekee suosituksia. Se saattaa luokitella sanoja arkityylisiksi tai yleiskieleen kuuluviksi, mutta valta kieltä käyttäviin on olematon. Mikäli jokin viiteryhmä käyttää jotakin tiettyä sanaa jo yleisesti, suuntaa on vaikea muuttaa. Yhteisiä sanojen käyttöön liittyviä sopimuksia ei ole mahdollista tehdä. Eräiden jo käytössä olevien sanojen nopeaa käytön muuttumista on viime vuosikymmeninä luultavimmin tapahtunut korkeintaan joitakin ihmisryhmiä loukkaaviksi katsotuissa tai sukupuoleen viittaavissa sanoissa, ja niissäkin enemmän yleiskielen osalta.
Ei ole myöskään perusteltavissa, miksi jokaisella ilmiöllä pitäisi olla suomenkielinen sana, tai miksi jotakin ilmiötä pitäisi ylipäätään pystyä selittämään yhdellä sanalla. Vaikka suomenkielinen vastine löytyisi, luultavasti lainatulla muodolla olisi vielä runsaasti käyttäjiä. Tästä on esimerkkejä lähihistoriasta. Sitaattilainoille, kuten radio ja show, ei ole kyetty vuosikymmenten aikana esittämään suomenkielistä vastinetta, josta olisi tullut edes muodollisesti kilpaileva muoto lainasanalle. Myös uusia tai. uudehkoja esimerkkejä on lueteltavaksi runsaasti. Näistä mainitsen podcastin, joka on vakiintunut laajasti käyttöön ajoittaisesta vastustuksesta huolimatta.
Englanninkielinen sana resilience suomentui vielä 1900-luvun alussa sanoiksi takaisin hypähtäminen ja kimmahus. (Swan, Granström, 1904). Nämä suomennokset eivät luultavimmin auttaisi ymmärtämään niitä yhteyksiä, joissa resilienssiä tänä päivänä käytetään.
Ehkä Pihtiputaan mummon ja julkisen tekstin tuottajan on kumpaisenkin tultava hieman toistaan vastaan. Julkisessa keskustelussa olisi suotavaa käyttää selkokielisiä lauseita, ja puhua asioista suoraan pyrkimällä välttämään vaikeaselkoista terminologiaa. Mummon taas on hyvä ymmärtää myös jonkin verran uutta lainasanastoa, sekä sen käytön yleistymisen syitä.
Resilienssiäkään ei tarvinne kirjoittaa yhdellä sanalla. Sen voisi oikeastaan jättää kokonaan pois, ja yrittää muodostaa hieman ymmärrettävämmän lauseen. Jos on sanottava ”Yrityksellämme on vaikeissa muutostilanteissa hyvä resilienssi”, voisi sittenkin muotoilla lauseen jotakuinkin näin: ”Yrityksellämme on kyky pysyä toimintakykyisenä vaikeissa muutostilanteissa ja palautua niistä.”
Teksti: Miikka Jaala
Lukukertoja: 404
Vastaa