Sanan kolikko syntyperän tutkiminen johdatti minut Kansalliskirjaston arkistojen kautta kirjahankintoihin. Pitkän etsinnän tuloksena löysin vuonna 1853 julkaistun Ruotsalais-suomalaisen sanakirjan. Siinä kolikko on ensimmäisen kerran lekseeminä, sanakirjaesiintymänä. Kolikko tarkoitti aluksi yksinomaan hopearuplaa, mutta sen merkitys laajeni nopeasti käsittämään metallirahaa yleisesti. Kolikon etymologialle on ollut ainakin kolme erilaista selitystä. Tässä kirjoituksessa läpikäyn nämä ehdotukset ja esittelen uutta, aiemmin julkaisematonta tutkimustietoa.
Harvan sanan alkuperä on kenenkään tarkassa tiedossa. Sanojen syntyperät löytyvät usein lähisukukielistämme tai vieraista kielistä, joista ne on meille lainattu. Joihinkin sanoihin ei löydy vastineita muualta. Useiden sanojen merkitykset ovat miltei kokonaan hämärän peitossa. Uudissanoja on toisinaan helpompi jäljittää. Jotkut sanat ovat syntyneet jopa sanakilpailun tuloksena.
Kolikko kuuluu sanoihin, joiden tarkka alkuperä on tuntematon. Sen kronologinen tutkiminen auttaa kuitenkin merkityksen hahmottamisessa. Sanan synnylle on ehdotettu vähintään kolmea eri etymologiaa, joita käyn tässä läpi. Sen lisäksi kerron oman näkemykseni, joka perustuu sanan tutkimiseen.
Kolikko mainitaan kirjallisesti ensi kertaa mahdollisesti vuonna 1849, ja sen ensimmäinen sanakirjaesiintymä on vuodelta 1853. 1850-luvulla kolikko on jo yleisesti käytössä, mikä viittaa sanan nopeaan leviämiseen. Ensimmäiset esiintymät ovat Suometar-lehdessä, jonka kautta muitakin sanoja on tehokkaasti levitetty. Esimerkiksi sana haastattelu on Uusi Suometar -lehden lukijakilpailun tuloksia.
Kolikko ja kolikka, kirjallisia esiintymiä kronologisessa järjestyksessä
(koonnut: Miikka Jaala)
| Vuosi | Sana | Lähde | Päivämäärä | Merkitys | Sitaatti |
|---|---|---|---|---|---|
| 1849 | kolikka (tai kolikko) | Suometar (kirje Suomussalmelta) | 28.9. | hopearupla | hohtawia hopeitaan eli kowia kolikoitaan lähti laskemaan ukko (ruplan merkitys mainittu tekstin aiemmassa osassa) |
| 1849 | kolikka | Oulun tuomiokunnan ilmoitusasioiden pöytäkirjat | 22.11. (?) | hopearupla | med Sex Kolikka, dermed han menat Silfver Rubla |
| 1849 | kolikko | Suometar (V. Kilpinen) | 23.11. | hopearupla | 400 Rikin pankin taleria, jotka vastaavat noin 280 kolikkoa eli hopé-rupla |
| 1849 | kolikko | Suometar (V. Kilpinen) | 28.12. | hopearupla | nin hän kuitenkin kokoili kolikoita (hop. rupl.) koko joukon |
| 1852 | kolikko | Suometar | 28.9. | (hopea)raha | waan turhaan tarjottiin viiskolmatta kolikkoa, hän ei myönyt hewoistansa |
| 1853 | kolikka (tai kolikko) | Oulun Wiikko-Sanomia ( | 22.1. | hopearaha | Jossa kilisi kalisi hopioita hohtawia, kolikoita kowempia |
| 1853 | kolikko | Sanomia Turusta | 19.4. | hopearaha | Jotta saisin sa’at kolikot, hohtawat hopeat |
| 1853 | kolikko | Ruotsalais-Suomalainen Sanakirja | Europaeus, D | hopearupla | Silfverrubel; hopea-rupla, kolikko |
| 1854 | kolikka | Oulun Wiikko-Sanomia | 22.4. | rupla? | ruisjauho-leiwiskästä maksettu jo kokonainenkin kolikka |
| 1854 | kolikko | Suometar | 2.6. | (hopea)raha | Waan tarvitaankin nyt kolikoita, kuin suolat maksavat 6 Ruplaa |
| 1854 | kolikko | Suometar | 17.11. | (metalli)raha | rakentamiseen kulutettiin miljoona dollarsia (noin 1 1/2 milj. kolikoita) rahaa |
| 1855 | kolikka (tai kolikko) | Oulun Wiikko-Sanomia | 27.1. | hopearaha | Kolikoita kohta saapi, Hohtawia hopeoita, Hywän työnsä täytteheksi |
| 1855 | kolikka | Suometar (nimimerkki Y. K. eli G. Forsman) | 9.3. | rupla | helpompi nykyinen Ruplan eli Kolikan lasku on; sillä Kolikka on kopeikan suhteen kymmenys-mitta |
| 1855 | kolikko | Suometar | 13.4. | (arvo)raha | niin sanowat suolatynnyrin maksawan heille lähes neljä kolikkoa. |
| 1855 | kolikko | Sanan-Lennätin | 1.12. | hopearupla | Althaanin kirjakaupasta tilaawille, Kolikko eli hopearupla kokonaisesta wuosi-kerrasta |
| 1857 | kolikka | Kuopion sanomat (Huom! Uutisia Limingalta, Oulun seudulta) | 24.1. | hopearupla | joka olis täälläkin monen wiinaporwarin mielestä suotawa, kun nyt muka „wiinakannulta saadaan koko kolikka hintaa |
| 1857 | kolikko | Kuopion Sanomat | 7.2. | (hopea)rupla | lehmistä maksettiin 16, 47 ja 18 ruplaa eli kolikkoa |
| 1857 | kolikko | Suometar | 24.7. | raha | osa latelee kolikkonsa arkun pohjalle |
| 1857 | kolikko | Sanan-Lennätin | 5.9. | raha | palweliaat taipuisiwat wähempiin kolikkoihin |
| 1857 | kolikko | Suometar | 9.10. | rupla | noin 23 riksiä riikinrahaa eli 8 kolikkoa |
| 1858 | kolikko | Suometar | 26.2. | raha | mutta wiinaryyppyynpä taitaa muutama kolikko kans mennä. |
| 1858 | kolikko | Oulun Wiikko-Sanomia | 27.3. | raha | kun ei kalua reessä, eikä kolikoita kukkarossa |
| 1859 | kolikko | Suomen Julkisia Sanomia | 9.5. | rupla | halkoja 1 kolikosta ja 80 kopeikastea sylelta. |
| 1859 | kolikko | Mehiläinen | 6.6. | 75 kopeekkaa | 75 kopeekalla eli yhdellä kolikolla kulleki |
| 1859 | kolikko | Suometar | 12.8. | hopearupla | Kauwan sitte owat kolikot eli hopea-ruplat olleet wähissä yhteisessä liikkeessä |
| 1859 | kolikko | Suometar | 25.11. | rupla, metalliraha | Ruplan kolikot owat jo ammoin sitte kadonneet maasta miltei näkymättömiin |
| 1860 | kolikko | Hämäläinen | 9.3. | hopearupla | Nykyisempinä aikoina Wenäjän hopeista ruplan kappaletta ruwettu kutsumaan kolikko; jolla ymmärretään ruplan määrää yleisesti |
| 1860 | kolikka | Suomen Julkisia Sanomia | 29.3. | rupla | Myös sekin on hyvä että pääraha tulee olemaan vähempi kolikka eli rupla, tahi vaan neljäsosa siitä |
| 1860 | kolikko | Suometar | 20.4. | hopearaha, raha, rupla | Markka wastaamaan neljänneksen nykyisestä wenäen hopea-kolikosta eli 25 kop. Hop. |
| 1860 | kolikka | Oulun Wiikko-Sanomia | 21.4. | hopearupla | sattui joku wieras tulemaan luokseni, jolla oli ”kolikka” keralla. ”Kolikan” kuin nakkaisin pöydälle, niin se pani: kolinkolin; siitä päätin että se on äänestään nimensä saanut. |
| 1860 | kolikka (tai kolikko) | Oulun Wiikko-Sanomia | rupla | niin olisi se kymmeniä ruplia eli kolikoita enämmin maksanut | |
| 1860 | kolikko | Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja | Eurén, G. | hopearupla | Kolikko, kolikon; silfwerrubelsstycke, twättkanna wanl. af metall |
| 1861 | kolikko | Porin Kaupungin Sanomia | 27.4. | (kulta)raha | Näissä toimessa moni kultanen kolikko wuosittain meni köllähti kukkarostaan maailmaan |
| 1862 | kolikko | Suometar | 30.5. | hopearupla | ja kolikosta eli hopea-ruplan kappaleesta |
| 1864 | kolikko | Maiden ja merien takaa | 1.3. | metalliraha | Martin tasku kyllä kolikoista kilisi |
| 1864 | kolikko | Päivätär | 17.9. | raha (taaleri) | kummalista että perittiin pois 400 taaleria kowia kolikoita |
| 1865 | kolikko | Tähti | 28.4. | metalliraha | waan puhdasta rahaa, kilisewiä kolikoita tahtowat he |
| 1874 | kolikko | Svensk-Finsk Ordbok | Ahlman, F. | rupla, lantti, (arkityyli) | Kolikko; rubelsstycke, slant, pluring (starkt vard. SAOB) |
| -1880 | kolikka, kolikko | Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja (1866–1880) | Lönnrot, E. | hopearupla | 1) Silverrubelsttycke; jos kolikon annat 2) tvättkanna (af messing 1. koppar) som hänger vid dörren. (luultavimmin 1860-luku) |
| 1887 | kolikko | Svenskt-Finskt Handleksikon | Nordlund | hopearupla, lantti | Silfverrubel. (Myös sanan Slant, lantti, suomennoksena) |
| 1888 | kolikko | Suomalais-Saksalainen Sanakirja | Erwast, K. | hopearupla | Das Silberne Rubelstück |
| 1921 (1904) | kolikka | Ruotsalais-Suomalainen Sanakirja | Cannelin, K. | hopearupla | silverrubel; hopearupla, (pop. (vulgärt ord)) kolikka 3* |
| 1939 | kolikko | Englantilais-suomalainen Sanakirja | Tuomikoski, Slöör | (metalli)raha | coin; raha, kolikko |
| -1955 | kolikko | Nykysuomen sanakirja | metalliraha (vähäarv.), lantti ym. | (Isohko) us. Vähäarvoinen) metalliraha, lantti; myös yleisemmin rahasta. Yhd. hopea-, kulta-, kuparikolikko | |
| 1990 | kolikko | Suomen kielen perussanakirja | metalliraha, lantti | metalliraha, lantti, 50 pennin kolikko, kuparikolikko. | |
| 1998 | kolikko | Uusi suomen kielen sanakirja | Nurmi, T. | metalliraha | metalliraha, viiden markan kolikko |
| 2006 | kolikko | Kielitoimiston sanakirja (painettu) | metalliraha, lantti | metalliraha, lantti, 50 pennin kolikko, kuparikolikko. | |
| 2024 | kolikko | Kielitoimiston sanakirja (verkko) | metalliraha, lantti | metalliraha, lantti, 50 sentin kolikko. Kuv. Kolikolla on kaksi puolta asiaan (kaksi näkökulmaa) |
Nykysuomen sanakirjan ja Kielitoimiston sanakirjan määritelmät
Vuosina 1951–1961 ilmestynyt Nykysuomen sanakirja käsittelee pääasiassa ennen 1950-lukua olevaa sanastoa, mutta ruplan merkitystä kirjassa ei enää kolikon yhteydessä mainita. Sen sijaan pääasiallinen merkitys on tässä vähäarvoinen, isohko metalliraha, mutta myös raha yleisemmin.
(Isohko, usein vähäarvoinen) metalliraha, lantti; myös yleisimmin rahasta. Kirkas markan kolikko. Taskussa on muutamia kolikoita. Panna viimeiset kolikkonsa menemään. Sellaiseen eivät nämä kolikot riitä. Yhdyssanoja: hopeakolikko, kultakolikko, kuparikolikko.
Nykysuomen sanakirjaa usein noudattelevassa Kielitoimiston sanakirjassa kolikko on määritelty selitteellä metalliraha, lantti. Vähäarvoisuuden merkitys ja suurikokoisuuden määritelmä on poistettu.
-kko eli (i)kkO-substantiivijohdin
Iso suomen kielioppi kuvaa -kko-substantiivijohtimen kollektiivismerkityksisenä. Usein -kko-johdoksen tarkoittama kantasanan tarkoitteista koostuva kokonaisuus on esine tai muu artefakti, kuten seuraavissa: hyllykkö, lokerikko, naulakko, portaikko, pylväikkö, säleikkö.
Teos toteaa, että joidenkin (i)kkO-johdosten tarkoite ei suoranaisesti koostu kantasanan tarkoitteista, vaan sisältää kantasanan tarkoitteen olennaisena osanaan tai kantasanan ja johdoksen tarkoitteiden välillä on muunlainen kuuluvuussuhde, esim. haulikko, ristikko, rullakko ’rullalava’, silmikko, valjakko. Kuuluvuussuhteeseen perustuvat myös sellaiset yksilön nimitykset kuin humalikko, karjakko, älykkö. Oman pienen semanttisen ryhmänsä muodostavat kantasanan tarkoitteen pitopaikkaa tarkoittavat johdokset kynttelikkö, mausteikko, kermakko ja sokerikko.
Monet -kko-päätteiset sanat ovat paikan nimityksiä. Kantana on yleensä jotain luonnonvaraisen kasvuston tai maaston yksikköä merkitsevä sana. Alaryhmä ovat metsän tai metsikön nimitykset, joissa kantana on puulajin nimi. Esim. heinikko, jäkälikkö, kaislikko, koivikko, kuusikko, lepikko, männikkö ja pajukko.
Tarkoitteensa koostumuksia ilmaisevia sanoja ovat esim. hietikko, jäätikkö, nurmikko, rapakko, savikko, sepelikkö.
Paikkaa tai aluetta ilmaisevien adjektiivikantaisten -kko-johdosten tarkoitetta leimaa kantasanan ilmaisema ominaisuus: aavikko, puistikko, louhikko, rannikko. (ISK)
Kolikko näyttää olevan jossain määrin poikkeava -kko-johdos, sillä ISK:n mukaan nämä johdetut sanat kuvaavat usein kollektiivista merkitystä (hyllykkö, lokerikko), kanta- ja johdossanan kuuluvuussuhdetta (humalikko, älykkö), metsän nimitystä (sammalikko, jäkälikkö) tai paikkaa tai aluetta (aavikko). Mainintana ovat tosin myös oppitekoiset johdetut sanat, joilla ei ole aivan suoraa kollektiivista merkitysyhteyttä: asteikko, taulukko ja alkuperältään selvittämättömiä sanoja, mm. ullakko.
Kolikko ja kolikka: muita merkityksiä
Suomen murteiden sanakirja mainitsee kolikon (1.) metallirahana, mutta sanoo sen olevan mahdollisesti tässä merkityksessä uudissana. Samassa yhteydessä mainitaan kolikka, jonka myös teos Suomen kielen rakenne ja kehitys määrittelee murresanaksi.
Kolikko on tarkoittanut lisäksi rahaan suoranaisesti liittymättömiä asioita.
2. palikkaa, kalikkaa; kovaa kalisevaa kappaletta t. välinettä. Tässä on merkitysyhteys metallirahan ääneen, jonka vuoksi etymologia on luultavasti sama, ääntä kuvaileva.
3. epätasaista, muhkuraista, kivikkoista maata t. tietä; keli, jolloin tie on jäinen (mutta lumeton), muhkuraiseksi jäätynyt; koleikko.
4. kylmää, kolkkoa.
5. pojankoltiaista; muuta isokokoista, romuluista tms.
6. perunoista maitoon tehtyä keittoa, maitoperunoita.
7. perunaa, kaljua.
8. pesukannua (Lönnrot)
Sana esiintyy myös paikannimissä, esim. Viipurin Kolikkoinmäki, joka on kuitenkin metallirahaa merkitsevää sanaa uudempi asuinalue.
Kuva. Kolikko-sanan ensimmäinen lekseemi- eli sanakirjaesiintymä, jossa merkityksenä on silverrubel eli hopearupla. Svenskt-Finskt Handlexikon 1. Ruotsalais-Suomalainen Sanakirja, 1853, FLST, SKS, toimittanut Daniel Europaeus. Kuva: Miikka Jaala.
Etymologiaa. 1.1. SSA (Suomen sanojen alkuperä)
Kielemme kattavin etymologinen sanakirjateos Suomen sanojen alkuperä sisältää lyhyessä kuvauksessaan puutteellista tietoa.
Kolikko (Eurén 1860; yl.), kolikka (Lönnr 1874) ’metalliraha, lantti’ / ’Münze, Kleingeld’ on ilmeisesti deskriptiivis-onomatopoieettista lähtöä, samaa kuin kolista, kolata, ks. tätä.
Tekemäni sanatutkimus osoittaa, että Eurénin sanakirja ei ole kolikon lekseeminen ensiesiintymä (ks. luettelo). Kolikko on mainittu jo seitsemän vuotta aiemmin ilmestyneessä, Daniel Europaeuksen toimittamassa kirjassa Svenskt-Finskt Handlexikon (1853).
SSA esittää kuitenkin yleisimmän ja ilmeisimmän perustelun etymologialle: onomatopoieettisen eli ääntä jäljittävän sanan kolista.
Etymologiaa. 1.2. Suomen kielen etymologinen sanakirja
Vuonna 1976 ilmestynyt SKES (osa II) ei mainitse kolikkoa ollenkaan.
Etymologiaa. 1.3. Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja (NES)
Kielitieteilijä Kaisa Häkkisen ansiokkaan etymologisen teoksen (NES) mukaan metallirahaa merkitsevällä kolikko-sanalla ei ole vastineita suomen sukukielissä. Häkkinen esittää myös oikeat ensiesiintymät: Suometar-sanomalehden vuodelta 1849 sekä Daniel Europaeuksen sanakirjan vuodelta 1853 ja siinä olevan merkityksen hopearuplan nimityksenä.
”Sana on mitä ilmeisimmin nuori johdos samasta kolisevaa ääntä jäljittelevästä interjektiomaisesta kannasta, josta on muodostettu myös verbi ’kolista’. Suomen kirjakielessä kolikko on ensi kertaa mainittu Suometar-lehdessä vuonna 1849. Tässä kuten myös Daniel Europaeuksen sanakirjassa 1853 se mainitaan erityisesti hopearuplan nimityksenä.”
Ahlqvist 1871 171; Karlsson 1964 37–38; SSA 1992 kolikko; NES 2020 kolikko.
Etymologiaa. 2. Janne Saarikiven vahvistamaton ehdotus
Katja Lintusen pro gradu -tutkielmassa Äänteellisesti motivoidun sanaston kuvaus ja terminologia etymologisten sanakirjojen ja unkarin -g-johtimisten kontinuatiiviverbien valossa mainitaan, että koli-alkuisten sanojen pesyeestä sanalle kolikko on ehdotettu venäläistä laina-alkuperää; ven. skol’ko ’paljonko’ > kolikko (Saarikivi, Janne, 2011).
Koska kolikko on lainasanana uudehko, venäläinen laina on Lintusen mukaan uskottava. Lainasana olisi helposti voinut liittyä #koli-fonesteemin sanapesyeeseen sekä semanttisten seikkojen että äännerakenteen perusteella.
Perustelen omaa näkemystäni otsikon Ehdotusten yhteenveto ja arvioni alla.
Etymologiaa. 3. Virittäjä: Sanan kolikko etymologia muotin ja paronymian valossa, Jeongdo Kim
Kielitutkija, aktiivisesti suomen ja sukukielten deskriptiivistä sanastoa tutkiva Jeongdo Kim esittää Virittäjä-lehdessä 2/2024, että aiempi, onomatopoieettisuuteen perustuva selitys ei ole täysin aukoton. Kimin mukaan sanan johdin -(i)kko ei ole tyypillinen suomen onomatopoieettisille sanoille. Hän mainitsee vastaavia esimerkkejä, joita käyn läpi otsikon -kko-substantiivijohdin alla, ja osoittaa kolikon olevan tässä luokassa poikkeuksellinen.
Foneemisista substantiiveista nostetaan esimerkkeinä ryteikkö ja rämeikkö, mutta näidenkään onomatopoieettinen alkuperä ei ole yksiselitteinen.
Kim mainitsee Ferdinand Ahlmanin Ruotsalais-Suomalaisessa Sanakirjassa vuonna 1865 esiintyvän kolikon sanamuodon kolikka, ja johtaa siitä yhteyden murteisiin, joissa SMS:n mukaan se merkitsee kolikon lisäksi myös kalikkaa, huonoa, rikkinäistä, kömpelötekoista tai painavaa esinettä. Sana on synonyymi murteissa laajalti tunnetulle ja yleiskieliselle sanalle kalikka. Äänteellisenä erona on vain vokaali a > o.
Kolikko olisi siten kolikka-sanan äännevarantti, joka on muodostettu loppuvokaalin vaihdoksella, kuten murreperäisissä esimerkkisanoissa kalikka ~ kalikko, hulikka ~ hulikko jne. Tutkimuksessa avoimeksi jää kysymys esimerkiksi siitä, onko kolikka vanhempi sana kuin kolikko ja miksi kolikko on sanana vakiintunut, mutta kolikka ei.
Kim päättelee, että kolikko on vakiintunut monikon taivutusparadigman tarpeettomuuden vuoksi – metallirahan luonteen takia kolikko esiintyy sanana usein monikkomuodossa ja vokaali o taas monikon taivutusparadigman vartalovokaalina myös sanassa kalikka. Toisena vaihtoehtona kolikko on mukautunut o-loppuiseksi sitä vanhempien metallirahan nimitysten klopo ja ropo tapaan.
Lopuksi Kim toteaa, että metallirahalla (kolikko, kolikka) ei välttämättä ole yhteyttä kalikkaan, mutta sanojen likeisyydessä voidaan nähdä paronymiaa eli satunnaiseen äänteelliseen likeisyyteen perustuvaa semanttista kehitystä.
Etymologiaa 4. Ehdotusten tarkastelu ja arvioni
4.1. Jeongdo Kim etsii kolikko-sanalle merkitysyhteyttä kalikasta. Metallirahan ja puun yhteyttä hän ei löydä, mutta päättelee kolikko- ja kolikka-sanojen liittyvän paronymiaan eli satunnaiseen äänteelliseen likeisyyteen. Tähän liittyisivät murresanat, mm. lauseessa ”se koira älähtää, johon kolikka kolahtaa”, jossa kolikka merkitsee kalikkaa.
Ongelmaksi muodostuu tutkimuksenkin mukaan se, että kolikkoa ja kolikkaa ei löydy kirjoitetusta suomesta 1800-luvun alkupuoliskolta tai sitä aiemmalta ajalta. Nämä sanat puuttuvat myös kaikista sanakirjoista ennen Europaeuksen sanakirjaa (1853), vaikka sanakirjoissa murresanoja esiintyi näissä teoksissa runsaasti.
Arvioni ehdotuksesta: Metallirahaa merkitsevällä sanalla saattaa olla tarkoituksellinen yhteys murresanastoon (ks. lisää kappaleesta Murreperäisyyden mahdollisuus). Sana näyttää levinneen nopeasti 1850-luvulla kirjoitettuun kieleen, joka viittaa mahdollisesti murteesta omaksuttuun uudissanaan. Kirjoitetussa aineistossa kolikkoa ei ole mainittu 1800-luvun alkupuoliskolla, jonka vuoksi sen merkitys metallirahana voi olla myös myöhempää perua. Mahdollisena murresanana sen esiintymisalue on ollut hyvin paikallinen.
Selitykset kolikko-sanan vakiintumisesta kolikan sijaan näyttävät mahdollisilta, mutta mainitsen vielä kolmannen ehdotuksen. Kolikko vakiintui aluksi nimenomaan hopearuplan nimityksenä, josta sen merkitys laajeni vähitellen tarkoittamaan metallirahaa yleisesti. Rinnakkaismuodolla kolikka saattaisi tämän vuoksi olla myös yhdenmukaisuutta kopeikan (kopeekka) kanssa: kolikka, kopeikka. Tätä seikkaa tukisi se, että sekä sanamuoto kolikka että hopearuplan merkitys katosivat vähitellen kirjoitetusta kielestä, jolloin jäljelle jäi tavallisempi ja taivutusparadigman mukauttama sana (kolikka, kolikoita ; vrt. palikka, palikoita ; kolikko, kolikoita).
4.2. Dosentti, kielitieteilijä Janne Saarikivi löytää kolikko-sanalle vierasperäisen yhteyden venäjän kielen sanasta skol’ko ’paljonko’. Ehdotus mainitaan Katja Lintusen pro-gradu-tutkielmassa, jonka ohjaajana Saarikivi on toiminut.
Venäläistä alkuperää tukisi nimenomaan hopearuplan merkitys, mutta tarkempaa selitystä Saarikiven ehdotuksesta ei ole tiedossa.
Arvioni ehdotuksesta: Saarikiven ehdotus on sekä äänteellisesti että semanttisesti epäuskottava. Vieraskielinen yhteys on kolikossa irrallinen ja tavanomaisesta ‑(i)kkO-johdoksista poikkeava, vaikka tässä ryhmässä tunnetaan myös vierasperäisiä johdoksia, kuten esim. lompakko, plånbok. Ruplaa ei voi myöskään liittää yksistään Venäjään tai venäjän kieleen, sillä se oli Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan ainoa rahayksikkö. Toisaalta ruplan pienempi yksikkö kopeikka (kopeekka) ja kolikko (kolikka) ovat äänteellisesti melko likeisiä, joka on voinut vaikuttaa ainakin variantin kolikka muodostumiseen.
4.3. Yleisin käsitys (mm. SES, Häkkinen) kolikon etymologiasta liittyy onomatopoieettisuuteen eli äänteelliseen deskriptiivisyyteen. Kolikko olisi muodostettu koli-vartalosta, josta on johdettu myös sanat kolista, kolina.
Arvioni ehdotuksesta: äänteellinen yhteys vaikuttaa uskottavimmalta selitykseltä kolikon etymologialle (ks. lisää kappaleesta Etymologiaa 5.).
Etymologiaa 5. Etymologian yhteenveto ja uusi tutkimustieto: murreyhteys ja onomatopoieettinen eli ääntä jäljittelevä alkuperä todennäköisenä selityksenä
Olen käsitellyt kolmea eri etymologista ehdotusta edellisissä kappaleissa. Kaikki nämä selitykset ovat kuitenkin jättäneet huomiotta näkökulman, joka liittyy sanan kolikko syntyyn.
Kuten aiemmin on mainittu, kolikko-sanan tarkkaa syntyperää tai keksijää ei ole tiedossa. Koska kyseessä vaikuttaa kuitenkin olevan nopeasti syntynyt ja vuodesta 1849 alkaen kirjoitetussa aineistossa levinnyt sana, joka on esiintynyt alkuvaiheessa nähtävästi yksinomaan Suometar-lehdessä tarkoittaen hopearuplaa, sen luojaksi olisi luontevaa ehdottaa nimenomaan Suometar-lehden toimitusta.
Kielitieteilijä E. A. Saarimaa kirjoitti, että ”kun ensimmäinen valtiollinen sanomalehti Suometar alkoi ilmestyä, vakiinnutti se useita sanoja. Suomettaressa esiintyivät 1848 ensi kerran esim. seuraavat sanat: näytelmä, valtio, mielipide, puolue, unelma, yliopisto.” Saarimaa lisää, että useimmat näistä uudissanoista olivat toimittaja ja suomalaisuusmies Paavo Tikkasen sepittämiä. (Koulutyö : koulukysymyksiä ja opetusvälineasioita käsittelevä aikakauslehti, 1.10.1937)
Uudissanoja tarkasteltiin Suomettaren aikaan usein kriittisesti ja Saarimaan mainitsemista sanoista puuttuu vierasperäinen muotti. Venäjänkielistä yhteyttä on siksi pidettävä epätodennäköisenä.
Kimin mainitsema paronymia eli äänteelliseen likeisyyteen liittyvä semanttinen kehitys ei taas ole tuettava ehdotus silloin, jos kolikko todella on nopeasti muodostettu uudissana, mikäli aineiston perusteella näin voidaan tulkita.
Sen sijaan on mahdollista, että sana on syntynyt mahdollisesti Suomettaren toimittajakunnan luomana. Sen pohja on SES:n ehdotuksen mukaisesti onomatopoieettinen, perustuen koli-vartaloon, joka tarkoittaa jonkun (esineen) putoamisesta (tms.) johtuvaa ääntä. Kolikko olisi kuitenkin muodostettu paikallisesti käytetyn sanan kolikka pohjalta. Ks. luku Uutta tutkimustietoa: kolikka- ja kolikko-sanojen murreyhteys.
Vaikka deskriptiivinen muodostusperiaate on ‑(i)kkO-sanoissa johdoksena epätavallinen, se on kuitenkin ymmärrettävä, ja 1840–1850-luvun uudissanastoon sopivasti suomalaisperäinen.
Kuva. Koli-sanavartalon merkityksiä Lönnrotin sanakirjassa. Kuva: Miikka Jaala.
Uutta tutkimustietoa: kolikka- ja kolikko-sanojen murreyhteys
Kolikko-sanan syntyperää tarkasteltaessa on huomioitava eräs tärkeä seikka. Vaikka sana esiintyykin kirjallisessa aineistossa Suomettaressa vuonna 1849, sen ensiesiintymä (mahdollisesti muodossa kolikka) on kirjeessä, joka on lähetetty Kiannalta eli Suomussalmelta, ja siinä on jälkikirjoitus, jossa kerrotaan, että kirjeen on kirjoittanut Suomussalmen lukkari. Tästä on mahdollista päätellä, että kolikka on sittenkin ollut paikallinen murresana.
Kaksi muuta vuonna 1849 Suomettaressa julkaistua kirjoitusta, jossa kolikko esiintyy, ovat ortografiasta päätellen Volmari Kilpisen kirjoittamia. Kilpisen erikoisuus oli nk. venykekirjoitus, jossa kaksoisvokaaleja vältettiin. vokaalit merkittiin poikkeavasti: ”400 Rikin pankin taleria, jotka vastavat noin 280 kolikkoa eli hopé-rupla.”
Tämän kirjoituksen myötä tehdyn tarkemman tutkimuksen avulla on löytynyt myös aiemmista tutkimuksista puuttunut sanaesiintymä. Oulun tuomiokunnan ilmoitusasioiden pöytäkirjoissa on tekstikappale, jossa lukee ”med Sex Kolikka, dermed han menat Silfver Rubla.” Kolikan merkitys lienee tässä uusi, koska pöytäkirjoihin on tarvittu sanalle selitys: Silfver Rubla eli hopearupla. Pöytäkirja on kirjattu vuodelle 1849. Tarkka ajankohta on mahdollisesti 22.11., joka ajoittuu lähelle Suomettaressa olevia esiintymiä.
Kuva. Kolikka eli hopearupla Oulun tuomiokunnan ilmoitusasioiden pöytäkirjan kappaleessa, joka on päivätty luultavasti ajalle 22.11.1849.
Kolikka- ja kolikko-sanojen kronologisen esiintymisen tarkastelusta käy ilmi, että kolikka-muoto on esiintynyt paikallisen, nykyistä Pohjois-Pohjanmaata olevan alueen teksteissä: Oulun Wiikko-Sanomissa ja Oulun tuomiokunnan ilmoitusasioiden pöytäkirjassa.
Löydöksen myötä voidaan olettaa, että Suomettaressa olevan sanan ensiesiintymässä, Suomussalmelta lähetetyn kirjeen lauseessa ”hohtawia hopeitaan eli kowia kolikoitaan lähti laskemaan ukko” ’kolikko’ saattaa sittenkin tarkoittaa kolikkaa, sillä kolikka-sanan monikkomuoto on myös kolikoita (vrt. palikka, palikoita). Tämä olisi yhdenmukaista muiden esiintymien kanssa ja johtaa päättelyyn, jossa sanan paikallisuus kohdistuu Oulun seudulle.
Suomettaressa oleva ensiesiintymä ja Eric Bisi
Koska muoto kolikka näyttää olevan etenkin Oulun seudulla 1840-luvun lopulla esiintynyt sana, on syytä kiinnittää tarkempaa huomiota Suomettaressa olevaan sanan ensiesiintymään, jonka lähettäjä oli saatetekstin perusteella Suomussalmen silloinen lukkari. Vuosina 1838-1868, siis myös kirjeen lähettämisen aikaan, Suomussalmen lukkarina toimi muuan Eric Bisi (1819-1868). Hän oli ahkera kirjoittaja, jonka 1800-luvun puolivälissä laatimat runomuotoiset kuvaelmat tekivät syrjäseutujen, eritoten Kainuun olot ja maisemat tunnetuiksi kautta maan. Kansallisbiografiassa mainitaan: ”erityisesti Bisi ansaitsee mainninan kuitenkin sanomalehtikirjoittajana. Usean vuosikymmenen ajan hän kirjoitti sanomalehtiin, ennen kaikkea Oulun Wiikko-Sanomiin ja Suomettareen lukuisia kuvauksia Suomussalmen oloista. Kirjoitukset olivat usein runomuodossa.”
Nykytiedon mukaan Bisi oli siis ensimmäinen henkilö, joka on käyttänyt kolikka- tai kolikko-sanaa kirjallisessa muodossa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Eric Bisi syntyi Oulun seudulla Limingalla, josta muutti jo lapsena Suomussalmeen. Eric Bisin isä on asunut niin ikään sekä Limingalla että Suomussalmella.
Suomussalmi ja Oulu
Kolikka-sanan vuonna 1849 tapahtuneet ensiesiintymät rajautuvat kahdelle alueelle.
Suomussalmella on monta yhtymäkohtaa kolikkaan. Paitsi että sanaa käytti ensimmäisenä Suomussalmen lukkari Eric Bisi, alueella on myös Kolikka-niminen tila, joka perustettiin vuonna 1799, sekä mäki nimeltä Kolikka. Näiden erisnimien etymologinen alkuperä ja yhteys rahaa merkitsevään sanaan on kuitenkin epäselvä. Koli- yhdistetään useimmiten myös paikannimissä onomatopoieettisena sanana koli- vartaloon, mutta koli on tarkoittanut murteissa myös hiiltä ja paljasta kiveä.
Oulukin liittyy kolikkaan monin tavoin. Sana on mainittu toisena tunnettuna kirjallisena esiintymänä vuonna 1849 paikallisen tuomioistuimen pöytäkirjassa. Suomussalmen lukkarin Eric Bisin synnyinseutu oli Oulun lähellä oleva Liminka. Oulun Wiikko-Sanomien kirjoituksissa esiintyy alkuaikoina yksinomaan muoto kolikka. Kuopion Sanomissa kerrotaan vuonna 1857 Limingasta tullut uutinen, jossa kirjoitusmuotona on kolikka.
Murremuoto vai uudissana?
Sanan ensimmäisiä tekstiesiintymiä tutkimalla voidaan havaita, että kolikolla ja kolikalla tarkoitetaan yksinomaan hopearuplaa, ei yleisesti metallirahaa. Lisäksi pöytäkirjassa olevassa tekstissä selitetään kolikka-sanan merkitys. Nämä seikat viittaavat uudissanaan, joka olisi kuitenkin ollut paikallinen.
Esitän tässä päättelyteorian. Kolikka on ollut 1840-luvulla paikallisesti Oulun seudulla käytössä oleva sana. Se on levinnyt laajempaan tietoisuuteen Suomettaren kautta, josta Volmari Kilpinen on joko omaksunut sen tekstiinsä päätellen sanasta kolikoita väärän perusmuodon kolikko, tai luonut kolikka-sanan pohjalta uudissanan kolikko. Tätä seikkaa tukisi se, että Kilpinen tunnettiin 1840-luvulla varsin tuottoisana uudissanojen keksijänä.
Vuoden 1840 rahauudistus
Uudet sanat syntyvät usein uusien ilmiöiden myötä. Koska kolikka ja kolikko tarkoittivat nimenomaan hopearuplaa, sukututkija Tuomas Salste esitti keskustelussamme, että sanan paikallinen synty voisi liittyä vuoden 1840 rahauudistukseen. Tuolloin toteutettiin raharealisaatio, jossa hopeasta tuli ainoa arvonmitta ja ruotsalainen raha poisvedettiin. (Heinonen, Antti ; Ruplista markkoihin: Suomen suuriruhtinaskunnan setelit 1812–1898).
Uuden sanan selitystä puoltanee aiemmin mainittu, pöytäkirjassa esiintyneen kolikka-sanan merkityksen kirjaaminen: kolikka > hopearupla. Jos kolikka olisi ollut yleinen ja tuttu sana, sen merkitystä olisi tuskin tarkemmin pöytäkirjassa mainittu, vaikka pöytäkirjat olivatkin ruotsin kielellä kirjoitettuja.
Ehdotukselle ei kuitenkaan ole olemassa tarkempaa kirjallista tukea. Voi myös olla, että kolikka on esiintynyt puhekielessä paikallisesti pidempäänkin, mutta siitä ei ole jäänyt kirjoitettua tietoa.
Kilinä, kolina ja kolikon paralleeli
Varsinkin pienemmät metallirahat tuottavat toisiinsa osuessaan ennemminkin kilinää muistuttavaa ääntä. Sana kolikko tarkoittaa kuitenkin nimenomaan suurempaa rahaa, ruplaa, myöhemmin yleisesti isoa metallirahaa. Kun suuremman rahan pudottaa esimerkiksi puupinnalle, siitä kuuluu matalampi, kolinaa muistuttava ääni. Vanhoissa kirjallisissa aineistoissa esiintyy satunnaisesti myös ilmaisu kolikoiden kolina, joten kolinaa ja kilinää ei ehkä voida pitää merkitykseltään kovin tarkkarajaisina.
Kolikko-sanan paralleeli etymologisen alkuperän tukena
Etymologisia selityksiä on tapana tukea rinnakkaistapauksilla eli paralleeleilla. Kolikon onomatopoieettisen etymologian (kolista) paralleelina voidaan esittää esimerkiksi vanhempi sana ropo, joka on esiintynyt jo Agricolan aikana. Sen on selitetty liittyvän ropista-verbiin (SSA).
Video. Suurikokoisen hopearuplan pudottamisesta syntyvä ääni muistuttaa ennemmin kolinaa kuin kilinää, joka tukee uudissana kolikon koli-vartaloista alkuperää. Video: Miikka Jaala.
1890-luku ja ruplarutto: kolikko halventavana nimityksenä
Kolikko-sanan merkitys on vaihdellut eri ajanjaksoina. Sen ensimmäiset esiintymät liittyvät hopearuplaan ja ovat vailla kielteistä yhteyttä.
Kun Suomen suuriruhtinaskunta sai vuonna 1860 oman rahayksikön ja kansallismielisyyden aate entisestään seuraavina vuosikymmeninä voimistui, suhtautuminen ruplaankin muuttui. Markan arvoa vähentävä toimenpide, jota kutsuttiin halventavalla nimellä ruplarutto, sai alkunsa vuoden 1877 säädöksestä, jossa ”metalliruplia” (kolikoita) oli otettava vastaan aina kymmeneen markkaan asti suhteessa 1 rupla = 4 markkaa.
”Onkohan se waan suuremman siweellisen woiman ansio, että muualla Suomessa ei käytetä kolikoita sadatta osaa siitä mitä niitä täällä Itä-Suomessa käytetään? Ei suinkaan. Suurimpana syynä siihen lienee tietämättömyys sellaisen asetuksen olemassa olosta, sekä waikeus kolikkoin saannissa.”
”Ja wielä on, että sielläkin löytyy kolikkoin käyttäjiä, kun waan on kolikoita. Sitäpaitse ei yllämainittu asetus ole siellä likimainkaan niin tunnettu kuin täällä Itä-Suomessa. Mutta nyt se tietysti tulee sielläkin kaiken rautatietä käyttäwän yleisön tietoon.” (Wiipurin Sanomat 7.4.1889)
Näiltä ajoilta lienee vielä Nykysuomen sanakirjassakin oleva jäännös eli kolikon merkitys vähäarvoisena rahana. Myöhemmistä sanakirjoista tuo merkitys on poistettu, ja kolikon sanotaan tarkoittavan yksinkertaisesti metallirahaa.
Kolikko 2020-luvun puhekielessä
Kolikko kuuluu edelleen vakiintuneeseen sanastoomme tarkoittaen yleisesti metallirahaa niin puhe- kuin yleiskielessä.
Tein kaksi erillistä kyselytutkimusta, jossa kysyttiin, millä sanalla vastaaja kutsuu ensisijaisesti metallirahaa.
Kyselytutkimus 1.
1. kolikko 87 % (369 ääntä)
2. hilu, fyrkka tai vastaava slangisana 8 % (34 ääntä)
3. pikkuraha 1 % (7 ääntä)
4. ropo, lantti tai vastaava murresana 1 % (5 ääntä)
5. raha tai metalliraha 0 % (3 ääntä)
6. käteinen 0 % (3 ääntä)
Kysely: Facebook-ryhmässä Aristoteleen kantapää 4.5.2024.
Kyselytutkimus 2.
1. kolikko 89 % (110 ääntä)
2. raha tai metalliraha 4 % (6 ääntä)
2. hilu, fyrkka tai vastaava slangisana 4 % (4 ääntä)
4. ropo, lantti tai vastaava murresana 3 % (3 ääntä)
6. kopikas 0 % (1 ääni)
Kysely: Facebook-ryhmässä Numismatiikka Harrastajat 4.5.2024.
Kolikko on kyselytulosten perusteella selvästi tavallisin ensisijainen sana metallirahalle. Se esiintyy myös yleisesti yleiskielen aineistoissa, kuten sanomalehtien kirjoituksissa.
Kolikko ammattikirjallisuudessa
Mielenkiintoinen piirre kolikko-sanan esiintymisessä on sen sijaan sen vähäisyys tai puuttuminen kokonaan numismaattisen kirjallisuuden ja tutkijoiden keskuudessa. Ammattikunnassa puhutaan ja kirjoitetaan lähes yksinomaan rahasta tai metallirahasta.
Kyseessä vaikuttaa olevan kolikko-sanaan liitetty mielikuvallinen vähäarvoisuus eli sanan merkityksen yksiselitteinen tulkinta. Vaikka kyselytutkimuksen perusteella suomen kieltä puhuvien joukko ei tunne tai huomioi tällaista sanaan liittyvää vähäarvoisuutta, alan ammattilaisten keskuudessa kyse saattaa olla myös kunnioitus rahan tutkimuksellista ja historiallista arvoa kohtaan.
Tutkimus ja teksti: Miikka Jaala
Kiitän artikkelin avustuksesta kielitieteilijä Kaisa Häkkistä, sukututkija Tuomas Salstetta ja numismaatikko Heikki Saarentoa.
Pääkuva: Adobe Stock
Vastaa